Syyskuu

Politiikan syyskuu oli lähes yhtä kiireinen kuin elokuu.

Kuntapolitiikassa keskustelu uuden sote-keskuksen ympärillä kiihtyy. Päätösten aika lähenee. Toivottavasti uuden keskuksen rakentamiseen päästään jo ensi vuoden alkupuolella.

Puulan seutuopiston opistolautakunnan ensimmäisessä kokouksessa oli hämmästyttävää huomata, miten laajaa toiminta kolmen kunnan (Kangasniemi, Toivakka, Joutsa) alueella on!Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen on käynnistänyt tutkimuksen, jonka tarkoituksena on laskea vapaan sivistystyön sosiaalista tuottavuutta. Kun kaikkea pyritään mittaamaan rahassa, on tärkeää tunnistaa kansalaisopistojen merkitys myös taloudellisin mittarein. Kun kunnat tulevaisuudessa vastaavat asukkaiden hyvinvoinnista entistä vahvemmin, tulee kansalaisopistojen merkitys kasvamaan.

Itselleni erityisen merkityksellistä oli olla mukana aloitteestani pidetyssä Haapasuon lintujärvi-tapaamisessa. Ely-keskuksen ja Vapon edustajien kanssa käydyssä keskustelussa kävi ilmi, että odottavan aika on pitkä. Vapo arvioi jatkavansa vielä 5-10 vuotta tuotantoa Haapasuon pohjoispäässä, jonne suunniteltu lintujärvi tulee. Pitkä aika ihmiselle,  lyhyt aika luonnolle. Onneksi kuitenkin asia nytkähti taas hieman eteenpäin ja suunnittelu jatkuu sovitusti kohti lintujärven perustamista.

4-tien suunnitelma oli kesällä ensimmäisiä isoja asioita kunnanhallituksen pöydällä. Keskustelujen jälkeen vihdoin itsekin ymmärsin, että muutokset vaikuttavat merkittävästi julkisen liikenteen käytettävyyteen ja esitin ely-keskukselle, että Harjunlahden tien päähän tulisi henkilöautojen parkkipaikka. Silloin bussipysäkeille voisi tulla omalla autolla pitemmästäkin matkasta ja jättää auto odottamaan paluuta. Viisi autopaikkaa riittää varmaan ja samalla erinomaiset julkiset liikenneyhteydet Jyväskylään ja etelän suuntaan Helsinkiin asti tulisivat  entistäkin houkuttelevimmiksi.

Valtakunnan politiikassa käynnistelin ympäristö- ja luonnonsuojelutyöryhmän toimintaa. Kun puoluehallituksen ja -valtuuskunnan kokouksien jälkeen katselin kalenteria, totesin, että syksy tulee olemaan todella kiireinen vihreiden uuden ympäristö- ja luonnonsuojeluohjelman laatimisessa. Onneksi on rautainen ryhmä ja tukena toinen puheenjohtaja. Hyvä siitä tulee!

Puoluevaltuuskunnan kokouksessa oli aivan erityistä juhlan tuntua, kun Joutsan Vihreät ry hyväksyttiin puolueen jäsenjärjestöksi! Nyt vielä hakemus Keski-Suomen piiriin, niin kaikki muodollisuudet on hoidettu ja voimme käynnistellä syksyn aikana toimintaa.

Summassaaren Maaseutugaalassa pöytäseurueessa keskusteltiin vasta perustetun Jyväskylän REKO:n aktiivien kanssa ja juhlittiin leivonmäkisten yritysten hienoa voittoa Keski-Suomen maittavimmat maatilayritykset -sarjassa. Vähitellen suoramyynti ja lähiruoka alkavat nostaa päätään, vaikka tuskastuttavan hidasta muutos onkin. Leppävirran Maaseutuparlamentissa oli mukavaa seistä Maaseutu- ja erävihreiden ständillä, tavata tuttuja ja rupatella maaseudun tulevaisuudesta.

Kaiken kokoustamisen lomassa on Haapalehdossa jatkettu sadonkorjuuta. 250 kiloa omenoita saatiin kerättyä mehuasemalle vietäviksi ja tulipahan harjoitettua hirsitöitäkin. Saunan viereen syntyi kymmenen neliön sievä puuvaja.