Vieraslajeista

Lupiini, jättibalsami, jättiputki – näyttäviä ja kauniitakin, mutta vieraslajeja. Miksi niitä pitäisi torjua?

Maailmanlaajuisesti vieraslajit muodostavat toi­seksi suurimman uhkatekijän luonnon monimuotoisuudelle, kun kokonaisten elinympäristö­jen häviäminen ja pirstoutuminen on arvioiden mukaan uhkatekijöistä suurin. Suomessa, meillä Joutsassakin  on jo alueita, joissa lupiini tai jättipalsami ovat syrjäyttäneet alkuperäisen niittykasvillisuuden ja levittäytyneet nopeasti puutarhoista tienvarsille ja syvemmälle metsään.

Kasvukausi on pian siinä vaiheessa, että vieraskasvit  levittäytyvät tehokkaasti uusille alueille. Kasvullisen lisääntymisen ohella tuuli, eläimet ja vesi kuljettavat niiden siemeniä pitkiäkin matkoja, ja lajit leviävät myös esimerkiksi maansiirtojen, tievarren niittämisen ja puutarhajätteen mukana.

Leviämisen ehkäisemiseen ja vieraslajien torjumiseen tarvitaan meidän kaikkien yhteistyötä, ja lajituntemuksen lisääminen on siksi tärkeää. Myös torjuntakeinoihin on hyvä perehtyä ennakolta, sillä ne riippuvat lajista ja voivat esim. jättiputken kohdalla vaatia suojautumista kosketukselta.

Maa- ja metsätalousministeriön käynnistämässä Viikon vieraslaji -kampanjassa esitellään heinäkuun loppuun asti viikoittain yksi ajankohtainen vieraslaji ja kerrotaan, mitkä ovat sen tehokkaimpia torjuntakeinoja. Lisätietoja: vieraslajit.fi

Julkaistu Joutsan Seudussa