Julkaistu Joutsan Seudussa 17.2.2021
Ikuisuuskysymys meillä joutsalaisilla päättäjillä on, miten saadaan uusia yrityksiä, työtä, veronmaksajia ja asukkaita Joutsaan.
Luin sunnuntaiaamuna paikallislehden verkkosivuilta (JS 14.2.2021) kiinnostavan jutun joutsalaislähtöisestä yrittäjästä Riku Keihäsniemestä. Heti piti käväistä myös yrityksen verkkosivuilla. Houkuttelevan kaunis etusivu rivaclothing -Se vihreämpi valinta innosti heti selailemaan sivuja ja mieleinen tuotekin löytyi.
Joutsassa on pitkät perinteet tekstiilialan yritysten kotipaikkana, mutta viime vuosina tilanne on muuttunut silläkin saralla huonompaan suuntaan. Joutsan Seudun jutun loppuun saakka odotin kysymystä: « Voisitteko ajatella laajentavanne toimintaa Joutsaan. Voisiko verkkokauppa varastoineen toimia täällä? ». Olisi ollut kiinnostavaa kuulla yrittäjän vastaus.
Ekologiset, luonnonmukaiset tuotteet ovat erityisesti nuorten kuluttajien suosiossa ja nuoret yrittäjät tuntevat niin asiakkaansa kuin verkkokaupan hienoudet. Yrittäjyydessä omien arvojen mukainen toiminta on monelle tärkeää. Joutsalla olisi mielestäni hyvät edellytykset 4-tien varressa houkutella juuri näitä verkkokauppayrityksiä luonnonläheiseen yritysympäristöön.
Joutsalaislähtöiset nuoret, joilla on siteitä edelleen paikkakuntaa lienevät juuri niitä, jotka voisivat harkita yritystoimintansa siirtämistä paikkakunnalle. Nyt vain reippaasti kunnan elinkeinokoordinaattori asialle ja neuvottelemaan RIVA Clothingin yrittäjien kanssa, millaiset toimitilat he tarvitsevat ja mistä löytyy viihtyisä koti yrittäjille läheltä JoSePan kotikenttää! Luodaan Joutsaan ekologisen pienyrittäjyyden ekosysteemi, joka kasvaessaan voisi laajeta vaikka Oravakiven alueelle.
Lea-Elina Nikkilä
kunnanvaltuutettu (vihr), kuntavaaliehdokas