Joutsan kunta perustaa monialaisen työryhmän valmistelemaan toimia Leivonmäen kansallispuiston paremmasta hyödyntämisestä matkailu- ja palveluyrityksille, joutsalaisten hyvinvoinnille ja kunnan imagolle.
Keski-Suomessa ainoastaan Joutsalla on kokonaan kunnan alueelle sijoittuva kansallispuisto. Joutsa voi siis aivan yksin ottaa myös sen kaiken imagollisen ja taloudellisen hyödyn, jota kansallispuisto alueelle tuo. Lähes 40 000 kävijää vieraili puistossa vuonna 2020. Yhä useampi viettää Leivonmäellä myös lomaviikon, kiitos koko ajan lisääntyvien majoitus-, ohjelmapalvelu- ja harrastusmahdollisuuksien. Kotimaanmatkailu kasvattaa suosiotaan ja se näyttäisi houkuttelevan uusia kesä- ja vakituisia asukkaita. Luonto- ja kulttuurimatkailulle on Joutsassa erinomaiset puitteet.
Työryhmän tehtäviä:
1) Järjestää kunnan, metsähallituksen, yritysten ja yhdistysten säännölliset tapaamiset ja suunnitteluseminaarit.
2) Laatii kunnan ja kansallispuiston reitistöjen kehittämissuunnitelman yhdessä metsähallituksen ja yrittäjien kanssa. Pyöräily- ja vaellusreittejä Joutsan taajamasta kansallispuistoon ja edelleen Vaarunvuoreen.
3) Selvittää yhteistyömahdollisuuksia yli kuntarajojen mm. kansallispuiston läpi kulkevan Pyhän Olavin reitin tuotteistamiseksi.
4) Selvitää, miten Joutsan imagotyössä voidaan Leivonmäen kansallispuistoa hyödyntää nykyistä tehokkaammin.
5) Parantaa ja lisää kunta- ja matkailumarkkinointia kansallispuistoa paremmin hyödyntäen yhteistyössä Visit Jyväskylä Regionin kanssa.
Tähän saakka Leivonmäen kansallispuiston ystävät yhdistys on ollut paikallisesti aktiivisin toimija kansallispuiston ja sidosryhmien yhteistyön kehittämisessä. Nyt on kunnan aika ottaa enemmän vastuuta.
Lea-Elina Nikkilä, vihreä valtuustoryhmä